Laboratoriolääketieteen Edistämissäätiö sr:n ja Suomen Kliinisen Kemian Erikoislääkäriyhdistys ry:n apurahat
Näitä apurahoja myönnetään laboratoriolääketieteen alalla toimiville lääkäreille, kemisteille, bioanalyytikoille ja alalle erikoistuville opiskelijoille tutkimus- ja kehitystyöhön, jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä kongressimatkoihin.
Juhla-apuraha (25 000 euroa)
Säätiö juhlistaa 30-vuotistaivaltaan myöntämällä yhden apurahan laboratoriolääketieteen yliopistotasoi- seen päätoimiseen tutkimukseen henkilökohtaisena apurahana tai tieteellisen tutkimuksen kuluihin. Apuraha voidaan myöntää myös ulkomailla tehtävää tutkimustyötä varten (ei kuitenkaan matka-apurahaksi). Jos apuraha myönnetään henkilökohtaisena apurahana, hakijan on itse huolehdittava vakuutusmaksuistaan (www.mela.fi). Samoin hakijan on huolehdittava mahdollisista veronpidätyksistä ja muista palkanmaksajan velvotteista.
Yllämainittuja apurahoja myönnetään yhteensä 100 000 euroa.
Tunnustuspalkinto ansiokkaasta väitökirjasta (5 000 euroa)
Lasse Viinikan rahastosta jaetaan tunnustuspalkinto alan uuden (vuosina 2022-2023) tarkastetun ja hyväksytyn merkittävän väitöskirjan tekijälle. Palkinnon saajaksi voi tehdä ehdotuksia – myös väittelijä itse voi olla ehdottaja.
Kaikkien yllämainittujen apurahojen/palkintojen hakuaika päättyy 30.6.2023. Hakuohjeet ja -lomakkeet löytyvät osoitteesta www.labes.fi.